4.10.2008

Kolmetoista -vuotias Kata Heräsi vieraasta paikasta ja oman sängyn sijasta kovalta asfaltilta. Tyttö katseli hämmentyneenä ympärilleen ja nousi seisomaan. Paikka ei näyttänyt miltään tutulta paikalta lähellä kotia tai oikeastaan paikka ei näyttänyt miltään paikalta Suomessa. Syrjäisen kadun seinillä oli värikkäitä graffiteja ja talot näyttivät reilusti erilaisemmilta, kuin kotona.

Kata lähti kulkemaan pitkin katua toivoen löytävänsä jonkun, joka osaisi kertoa missä hän oli ja ehkä jopa neuvoa reitin takaisin kotiin. Tytöllä ei ollut mitään tietoa miten oli paikkaan joutunut, sillä viimeisin muisto oli, kun hän oli mennyt nukkumaan omaan sänkyyn ja seuraavaksi herännyt asfaltilta vieraassa paikassa, jossa tällä hetkellä ei näyttänyt olevan ketään.

Hetken aikaa kuljettuaan ympärilleen katsellen eksyneen oloisena, Kata tunsi jonkun nykivän hihaansa. Tyttö katsoi viereensä nähden noin kymmen vuotiaan pojan, joka hänen laillaan oli aasialainen ja erittäin söpö ja joka kysyi.
”Noona. Ootko sä eksyksissä?” Kata kurtisti kulmiaan, sillä vaikka hän olikin ymmärtänyt mitä poika oli sanonut, poika oli puhunut koreaa eikä suomea. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Kata vastasi samalla kielellä. ”Oon. Missä mä oon ja miks sä puhut koreaa?” Poika katsoi tyttöä hölmistyneenä ja vastasi. ”Onko noona ihan tyhmä? Me ollaan Etelä-Koreassa, Seoulissa. Tänään on 4.10.2004. Mikä noonan nimi on? Mun nimi on Jung Ilhoon. Mulla on tänään synttärit. Mä täytän kymmenen vuotta.” Kata tuijotti hetken poikaa miettien uskoa vai ei, lopulta päätyen uskomaan pojan sanoja ja mutisi itsekseen. ”Miten himputissa mä oon Koreassa ja vielä enemmän miten mä oon neljä vuotta menneisyydessä…?” Ilhoon ei onneksi kuullut tytön mutinaa ja Kata vastasi. ”Sori. Mä taisin lyödä pääni. Mun nimi on Kata Siren, mutta mun korealainen nimi on Bang Sunha. Hyvää syntymäpäivää. Mikset oo juhlimassa sun synttäreitä?” Poika mutrusti suutaan surullisen näköisenä ja vastasi katse maahan luotuna. ”Mun äiti ja isä on töissä ja isosisko on kavereiden luona. Miks sulla on ulkomaalainen nimi?” Kata hymyili myötätuntoisesti pojalle ja vastasi. ”Mä asun Suomessa, niin sen takia mulla on sellanen nimi. No jos sulla ei ole ketään kenen kanssa viettää synttäreitä, niin kelpaanko mä? Mulla ei oo kyllä rahaa, mutta voidaan kierrellä ja vaikka mennä puistoon.” Ilhoon nyökkäsi iloisesti ja tarttui Katan käteen ohjaten tyttöä lähimpään puistoon.

Kaksikon päivä kului leikkien ja keinuissa keinuessaan Ilhoon kysyi. ”Noona. Minkä ikäinen sä olet?” Kata hidasti vauhtiaan ja vastasi hymyillen. ”Kolmetoista.” Ilhoon hidasti myös vauhtiaan ja sanoi erittäin leveästi. ”Mun sisko on kanssa kolmetoista. Teistä tulis varmasti hyvät ystävät.” Kata nyökkäsi hitaasti ja totesi mielessään, että todennäköisimmin niin ei tulisi tapahtumaan.

Hetken aikaa vielä keinuttuaan Ilhoon hyppäsi pois keinusta ja sanoi. ”Tuu. Mennään käymään yhdessä paikassa.” Tyttö hyppäsi myös keinusta ja lähti seuraamaan nuorempaa poikaa. Pian kaksikko tuli valokuva automaatin luokse ja Ilhoon sanoi. ”Mä tiiän miten tästä koneesta saa ilmatteeks kuvia. Tuu. mä haluan noonan kanssa samaan kuvaan.” Kata nyökkäsi ja meni nuoremman perässä automaattiin. Ilhoon näpersi hetken kunnes tämän kasvoille levisi tyytyväinen ilme ja automaatin näytöllä alkoi numerot kymmenestä alaspäin vilkkumaan. Ilhoon asettui seisomaan Katan taakse, joka istui ja sanoi tytölle. ”Hymyile ja tee söpöi ilmeitä.” vanhempi naurahti ja alkoi Ilhoonin perässä tekemään erilaisia ilmeitä söpöstä hullunkurisiin.

Kuvaus session jälkeen kaksikko odotti kuvia ja Ilhoon ojensi puolet kuvista tytölle sanoen. ”Muistoja tästä päivästä. Musta tuntuu, että mun tarvii mennä kotiin. Kello on jo kuus. Mun vanhemmat on varmaan tosi huolestuneita jo. Heippa Sunha noona.” Kata heilutti Ilhoonille ja katsoi toisen menoa, kunnes ei enää nähnyt toisesta jälkeäkään.

Ennen kuin Kata ehti miettimään miten pääsisi takaisin omaan aikaansa ja omaan kotiinsa, tyttö tunsi outoa vetoa navan takaa ja silmän räpäyksessä hän oli toisessa paikassa.

Kata tunnisti paikan kotinsa eteiseksi ja juoksikin heti etsimään äitiään. Löydettyään etsimänsä tyttö kysyi äidiltään. ”Äiti äiti äiti. Mikä päivä tänään on ja mikä vuosi?” Tytön äiti katsoi lastaan hetken ihmetellen, kunnes vastasi. ”4.10.2008 ja kello on kuusi aamulla. Mitä sä teet tähän aikaan jalkeilla? Eiks sun koulu ala vasta yhdeksältä?” Kata kohautti olkapäitään ja lähti omaan huoneeseensa aikeena nukkua vielä hetken, kunnes muisti valokuvat, jotka olivat olleet koko ajan hänen kädessä. Tyttö katsoi niitä hymyillen ja miettien miten kaikki oli tapahtunut ja tapaisiko vielä joskus Ilhoonia.