4.10.2011

Kuusitoista -vuotias Kata odotteli malttamattomana kellon siirtymistä kahteen yöllä. Minuutit tuntuivat kuluvan hyvin hitaasti, mutta viimeinkin tuttu nykäisy navan takaa tuntui ja tyttö oli toisessa ajassa.

Tällä kertaa Kata ilmestyi lähelle koulua, jonka Ilhoon oli näyttänyt hänelle aiemmin ja kello koulun seinällä näytti kolmea. Kata päätti jäädä istumaan koulun portin läheisyyteen, jotta hän näkisi Ilhoonin ja he voisivat jatkaa nopeasti matkaa.

Ei kauaa kestänyt, kun koulun kello soi ja oppilaat alkoivat valua ulos. Kata sai monilta vanhemmilta oppilailta pitkiä katseita, mutta tyttö ei edes huomannut sitä, sillä hänen katseensa oli liimautunut etsimään tiettyä poikaa. Hetken kuluttua tytön odotus palkittiin ja tuttu poika käveli kiireesti pois rakennuksesta. Ilhoonin katse tuntui kiertävän koulun portteja, kunnes päätyi häntä odottavaan tyttöön ja juoksi tämän luokse. Kata tervehti nuorempaa hymyillen ja kysyi. ”Kai tänään on 4.10?” Ilhoon nyökkäsi ja lisäsi. ”Ja vuosi 2007. Kata noona on tänään tosi nätti.” Kata naurahti ja kysyi. ”Ai enkö mä oo sit aiemmin ollu nätti? Mut kiitti silti.” Ilhoon irvisti ja selitti. ”Noona on aina ollut nätti, mutta tällä kertaa sä näytät todella nätiltä.” Kata naurahti ja vaihtoi aihetta. ”Niin onko kukaan kotona sun luona? Jos ei, niin voitais leipoa ja käydä ennen sitä kaupassa.” Ilhoon pudisti päätään ja vastasi. ”Ei ole, joten meillä on koko keittiö vapaassa käytössä. Ja okeis. Mennään.”

Kaksikko käveli ilhoonin ohjastamana lähimpään kauppaan, josta ostivat kakkuun tarvittavat aineet ja muuta pientä naposteltavaa. Ilhoonin kotona taas poika näytti Katalle missä kaikki tarvikkeet olivat ja kaksikko alkoi leipomaan. Kakun ollessa uunissa, Kata kysyi. ”Muistatko, että lupasit näyttää sun huoneen mulle?” Ilhoon nyökkäsi hymyn levetessä ja veti tytön perässään yläkertaan. Pojan huone oli siisti ja avara. Vaaleita seiniä peittivät idolien julisteet, sänky oli pedattu ja pöydällä oli iso pino koulukirjoja. Kuitenkin tytön huomion vei pieni taulu, joka oli selvästi kesken. Taulussa oli Ilhoonin ja Katan yhteiskuvat aiemmilta vuosilta ja odotti selvästi tulevien vuosien kuvia tullakseen täyteen. Tytön huulille ilmestyi hento hymy ja Ilhoon sanoi huomattuaan mitä tyttö katsoi. ”Kuten mä sanoin, että teen mein kuvista taulun.” Sanat muistuttivat tyttöä toisen pienestä lahjasta, joka oli hänen laukussaan, joten hän riensi pois huoneesta takaisin keittiöön ja kaivoi laukustaan kirjekuoren, jonka antoi pojalle. Kuoressa oli kuvia aiemmalta vuodelta, joten Kata sanoi. ”Saat lisää kuvia tauluus.” Ilhoon katseli kuvia hymyillen, kunnes sanoi. ”Kiitti! Mut eikö mein tarvis ottaa se kakku pois uunista? Se on ollu siellä jo jonkun aikaa.” Tyttö vilkaisi kelloa ja nyökkäsi ottaen patakintaat käsiinsä ottaen sitten kakun pois uunista.

Piakkoin talossa leijaili herkullinen tuoksu ja kaksikko koristeli kakkua. Kummallakin oli hauskaa ja puolet kermavaahdosta oli Katan kasvoilla. Lopulta kakku tuli valmiiksi ja Kata asetti kynttilän keskelle kakkua sytyttäen sen sitten.  Ilhoon istahti pöydän päähän ja tyttö kävi sammuttamassa keittiön valot, kunnes alkoi laulamaan syntymäpäivälaulua. Laulu kuitenkin päätyi siihen, että Kata otti kermavaahtoa kakusta ja sipaisi sen pojan nenään. Ilhoon ei tuosta välittänyt kauheasti, vain irvisti ja alkoi syömään kakkua.

He söivät kakusta melkein puolet, kunnes päätyivät olemaan jo liian täynnä makeaa ja alkoivat siivota keittiötä. Tosin siivouksesta ei meinannut tulla mitään, sillä he vain pelleilivät koko ajan.  Kuitenkin lopulta keittiö oli siisti ja Ilhoon kysyi. ”Noona. Voidaanko me mennä ottaa taas kuvia?” Kata nyökkäsi naurahtaen ja he lähtivät ulos kohti tuttua valokuva automaattia. Matkalla he juttelivat taas vuoden aikana tapahtuneista asioista ja kaikesta mitä mieleen tuli. Kuva-automaatin kuvien lisäksi kaksikko otti kuvia Katan kameralla, joka oli taas mukana.

Kuvien oton jälkeen he päätyivät taas tuttuun puistoon keinumaan, jossa Ilhoon kysyi. ”Noona. Milloin sun täytyy lähteä taas? Mikset sä voisi vain jäädä mun luokse?” Kata hymähti ja vastasi. ”Noona ei voi. Ehkä joskus myöhemmin me ollaan samassa ajassa ja samassa maassa. Ja mä en tiedä milloin mun täytyy palata omaan aikaan. Mä en pysty hallitsemaan sitä. Mutta luultavasi piakkoin, kun kello on jo aika paljon.” Ilhoon nyökkäsi pienesti kunnes kysyi. ”Saanko mä halata sua?” Kata nyökkäsi hyväksyvästi, joten Ilhoon nousi keinustaan halaamaan tyttöä, joka kuiskasi pojan korvaan. ”Muista ettei sun tarvii kysyä lupaa halaamiseen. Ja me nähdään taas toivottavasti vuoden päästä.” Samassa tyttö tunsi tutuksi tulleen nykäisyn ja hetkessä Kata oli omassa ajassaan. Kata kaatui väsyneenä sänkyynsä vilkaisten kelloa, joka oli kuusi aamulla. Tyttö ihmetteli hieman, miksi joka kerta hän siirtyisi ajassa kello kaksi aamulla ja palasi takaisin kello kuusi aamulla. Miettiessään aikamatkustusta tyttö nukahti sänkyynsä.